Virta synkkä kuin Tuonelan joki aukeaa väsyneiden silmieni edessä
Näen palavia ruumiita kaduilla ruton peittämiä ihmisiä vedessä
Tyhjä vene lipuu eteenpäin sitä kanaalin virtaus kuljettaa
Viimeistä matkaansa sekin tekee minne Paholaisen henkäys puhaltaa
Mustunut taivas yläpuolellani muistuttaa minua Jumalan vihasta
Kuinka katkoin enkeleiltä siivet ja lukitsin portit ikuisesti
On minun jätettävä kotini, paettava ruton kirousta.
Vaellan jonnekin kauas täältä hiljaa kuolemaan.
Luulin jo lautturin saapuneen kun makasin kylmässä kanaalissa.
Kunnes tajusin törmänneeni ruttopaiseiden peittämään raatoon.
Kaikki tiet veivät Roomaan aikanaan, mutta nyt seitsemällä kukkulalla
Ei ole enää mitään
Kaikkialla missä on ihmisiä sairaus ja pahuus kaiken aikaa itävät.
Onko tämä Jumalan kosto?
Tuhoutuuko Venetsiani lopullisesti?

Kuolema virrassa jo minua odottaa valtakuntaansa saapuvan
Tiedän paikkani olevan jossain syvällä neljännessä piirissä